Keltaisessa lehdistössä julkkiksilla on tapana kertoa olleensa koulukiusattuja, siis väärinymmärettyjä jo lapsena. Aion nyt pistää niin sanotusti paremmaksi: 9 vuotta peruskoulua vaati 4,5 vuotta psykoterapiaa, Peruskoulun jälkeen, kun viimein tajusin selvinneeni sieltä hengissä, sairastuin keskivaikeaan masennukseen josta toipuminen kesti useita vuosia.
Olin niin sanotusti erilainen ja aivan varmasti helppo uhri. Väkivaltarikolliset kuulemma valitsevat uhrinsa käytöksen perusteella, samoin toimivat myös koulunpihan sadistit.
Vaihdoin koulua kolme kertaa, uudessa opinahjoassa sain olla rauhassa keskimäärin kolme päivää, sitten kaikki alkoi taas alusta. Nimittely, fyysinen väkivalta ja yläasteella seksuaalinen ahdistelu olivat minulle arkipäivää.
Kiusaamiseen ei puututtu, ala-asteella opettajat olivat sitä mieltä että minua huoritteleva Teemu oli ihastunut minuun. Teemulla oli jo neljännellä luokalla rauhoittava lääkitys ja hänet oli erittäin agressiivinen Jos kyse olisi ollut aikuisista, Teemulle olisi määrätty lähestymiskielto ja minä olisin saanut olla rauhassa, koska olimme lapsia hän sai piinata minua kolme vuotta.
Yläasteella minulla ei ollut yhtään ystävää, vähän aikaa Sanna niminen tyttö kaveerasi kanssani mutta koska seurani sai muut välttelemään häntä, se loppui pian.
Yläasteella kiusaamisen syy oli äitini ammatti, hän opetti maahanmuuttajille suomea, olin siis neekerihuora tai pakolaistenpanija. Minulta. 12-vuotiaalta kyseltiin, monenko mustan miehen kanssa olen ollut sängyssä.
Liikuntatunneilla kiusaaminen oli helppoa koska pelkäsin ilmassa lentävää palloa. Johtui varmaan siitä että muilla oli tapana heittää pallo tahallisesti joko naamaani tai rintakehääni. Sain siis joko mustelman silmään tai hengitykseni salpautui.
Puhelimessa puhuminen on minulle edelleen vaikeaa, koska kiusaajilla soittelivat meille kotiin ja uhkailivat minua myös koulupäivän jälkeen. En siis vieläkään aina uskalla vastata tuntemattomiin numeroihin tai soittaa vähänkään vieraammille ihmisille. Onneksi hammaslääkärin voi varata nykyään Internetissä. Usemmmat virka-asiat hoidan sähköpostilla telefobiani vuoksi.
Peruskoulun jökeen pelkäsin ihmisiä niin paljon etten uskaltanut hakea mihinkään oppilaitokseen vaan istuin kotona tuijottamassa kattoa ja itkemässä. Lukiota kävin päivän, seuraavana aamuna sain koulun portaikossa paniikkikohtauksen ja raahauduin henki salpautuneena kotiin.
Koska en ole käynyt lukiota, minulla ei ole edelleenkään mahdollisuutta opiskella juuri sitä, mitä haluaisin, kiusaaminen vaikuttaa siis elämänkulkuuni vielä tänäkin päivänä.
Lapseni aloitti nyt syksyllä koulun ja menneet tapahtumat palasivat elävinä mieleeni, onneksi Maisteri jaksoi kuunnella ja tukea minua ja muutaman päivän jälkeen pääsin ylös sängystä.
Joka vuosi sairastun korvatulehdukseen juuri sillä viikolla jolloin peruskoulut Suomessa avaavat ovensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti